Makrotex Lokakuu
Kuvia lokakuulta
Lokakuu alkoi työkeikalla kirjamessuilla.
Tulihan siellä tehtyä vähän ostoksiakin.
Alempikuva pussipysäkiltä messuille lähtiessäni.
Vielä, kun lehdet eivät olleet kellastuneet.
Luna väijyi sisiliskoja häkin lattian raosta ja
omenat olivat silloin vielä pääosin puussa.
Mikä on etätöitä tehdessä, kun on näin ihana työkaveri vieressä.
Ettei koko päivä menisi työpöydän vieressä istuessa, pitää lähteä välillä lenkille.
Ensimmäinen kärpässieni tänä syksynä.
Pelargoniat ehtivät saada vähän kylmää ennen sisään pääsyä.
Lehdet värjäytyivät kauniiseen ruskaan.
Saimme ruokajakoon myös hävikkikukkia ja sieltä otin muutaman oksan juurtumaan.
Ruskaa ei voi koskaan kuvata tai ihailla liikaa.
Sain napattua läheisestä joesta nostalgisen kuvan työmatkalla.
Lisää lokakuisia kuvia täällä