lauantai 30. toukokuuta 2015

Kuinka Onnellinen olenkaan


Aloitin maanantaina jännittyneenä näyttöviikon.
Seuraavana yönä kello yksi sain viestin veljeltäni; äitini on saanut sydänkohtauksen.
Yö meni viestitellessä ja soitellessa.
Muutaman tunnin unilla näyttöä suorittamaan. Lääkkeenjako edessä.
Se onnistui, vaikka olo oli epätodellinen.
Ädilleni tehtiin ensimmäinen pallolaajennus jo yöllä.
Se onnistui hienosti.

Näyttökuviot suoritettuani suuntasin kohti Meilahtea.
Siellä kohtasin väsyneen vahvoista kipulääkkeistä tokkurassa olevan äitini.
Sydän pompotteli tasaisesti ja verenpaine oli kohdillaan.

Seuraavana päivänä äiti oli jo entisensä ja odotteli pääsyä seuraavaan operaatioon.
Perjantaina saatiin toinen pallolaajennus tehtyä.
Sekin meni tosi hienosti.
Äitini on jo oma itsensä ja odottelee innolla kotiin pääsyä.


Eilen oli sitten viimeinen koulu-arviointi. 
Kiitettävän sain ja olen nyt sitten valmis.
Virallinen todistus tulee postissa kesäkuun puolivälin jälkeen.


Olen iloinen, että kouluni on ohi.
Super onnellinen olen kuitenkin siitä, että sain pitää vielä rakkaan äitini♥!


Aurinko paistaa ja omenapuutkin jo kukkivat.

5 kommenttia:

  1. Voi miten huojentava uutinen, että äitisi on toipunut noin hienosti.
    Onnea hurjasti myös valmistumisesi johdosta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pikkuhiljaa alkaa tulla helpottunut ja riemullinen olo.

      Poista
  2. Sydämelliset onnittelut valmistuneelle :-)
    Hienoa, että äitisi on päässyt heti laajennukseen ja toipuu hyvin.
    Aurinkoisia alkukesän päiviä :-)

    VastaaPoista
  3. Hienoa, että äitisi toipuu. Paljon onnea valmistumisesi johdosta :)

    VastaaPoista
  4. Olen huutanut mieheni perheelle pelastaaksemme avioliittomme ainakin lastemme vuoksi. Hän on vain huijattu, että hän hylkäsi perheensä yliopistotytön takia, olen niin masentunut, että olen itsemurhan partaalla, mutta kun katson seitsemänvuotiasta poikaani, en vain pysty enää. Muutama päivä sitten minulle kerrottiin, että he menivät Bahamalle lomalle, kun hän vielä maksaa elatusapua, olen myynyt autoni vain maksaakseni asuntolainaa. Olen antanut kaikkeni lapsilleni ja lähtenyt ilman muuta kuin hengitykseni. Sisareni näki tilani, kun hän tuli tapaamaan veljentytärtään ja veljenpoikansa, hän pakotti minut ottamaan yhteyttä DR WALE:hen WhatsAppissa: +23457054019402, Siitä hetkestä lähtien, kun otin yhteyttä DR WALEen, elämäni on muuttunut. arvaa mitä? Minulla on autoni takaisin, mieheni on palannut kotiin ja jätti tyhmän nartun yksin. En ole koskaan nähnyt minkään toimivan näin nopeasti koko 53 vuoden aikana. Mieheni antoi minulle autonsa ja ajoi minut oikeuteen eilen uudistamaan lupaamme. Olen niin onnellinen, että avioliittoni toimii taas ja asiat ovat palanneet normaaliksi vain muutaman viikon kuluttua. Mieheni otti minuun yhteyttä välittömästi. DR WALE Loitsun lopetti. Se oli välitöntä. Olen edelleen shokissa odottamassa kuinka kauan tämä kestää. Mutta toistaiseksi se tuntuu taivaalta, koska mieheni on sisälläni, aivan kuten tapasimme ensimmäisen kerran, kun suostuin naimisiin hänen kanssaan. Rakkauslääkäri sanoi, että se on ikuista. Jatkan todistamista, jos tämä loitsua ikuisesti, kuten hän takuu. Mene hakemaan rakastajasi takaisin nyt......WhatsApp/Viber: +2347054019402 tai Sähköposti: drwalespellhome@gmail.com

    VastaaPoista