Voi ihana, sun marraskuun ruusu kukkii kohta:) Muistelen itsekin ulkoiluttaneeni kaktusta hyvällä tuloksella, mutta nyt ei ole kukan kukkaa, eikä siis enää koko kaktusta kun jäi ulos viime vuonna liian pitkäksi aikaa, on vain kituva ulkomuratti ja lumikoristeinen sypressi. Hienosti olet kuvannut luvaavat nuput.
Joulukaktukset on niin mun suosikkeja. Omat taitaa viettää välivuotta kun ovat niin nuputtomia vielä.
VastaaPoistaNupuillaan joulukaktus sielläkin, täällä huomasin nuput eilen. Mukava kun alkaa kukat pursuamaan
VastaaPoistaUsein on näin, että joulukaktus on nupuillaan marraskuussa.. minunkin oli, mutta jostain syystä sitten tippuivat melkein kaikki pois.
VastaaPoistaMulla joulukaktukset ovat viileallä verannalla. Siellä ne ovat kukkineet kauniisti joka joulu, joskus kukkivat vielä toisen kerran keväällä.
VastaaPoistaIhana aihe marraskuulle. Kukkii jokin silloinkin :)
VastaaPoistaTerv. Täysin arkista
Aina löytyy pieniä valon pilkahduksia.
PoistaIhana kaktus. :)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaVau, saat kauniit joulukukat!
VastaaPoistaAmaryyliksen aijon ostaa, kun sain vimmevuotisen tuhottua.
PoistaEi minulla vaan ole edes nupun alkuja. Nämä kukkivat jo ennen joulua!
VastaaPoistaUlkona mahdollisimman kauan, niin kyllä kukkivat.Pakkasta eivät kyllä kestä.
PoistaIhanat nuppuset-pian loistaa kukkaset!
VastaaPoistaKiitos
PoistaVoi, kun kiva kuva-aihe! Kaunista ja elämäniloista.:)
VastaaPoistakiitos
PoistaUpeaa, tuollaista nuppujen puhkeamista marraskuussa tarvitaan! Väriä!
VastaaPoistaJoulukaktukset ovat ihania!
VastaaPoistahttp://blogisisko.blogspot.fi/2014/11/november-sunrise-and-first-snow-in.html
Ovat mun mieleen, kun saan ne aika hyvin uudelleen kukkimaan, melkein joka joulu.
PoistaVoi ihana, sun marraskuun ruusu kukkii kohta:) Muistelen itsekin ulkoiluttaneeni kaktusta hyvällä tuloksella, mutta nyt ei ole kukan kukkaa, eikä siis enää koko kaktusta kun jäi ulos viime vuonna liian pitkäksi aikaa, on vain kituva ulkomuratti ja lumikoristeinen sypressi. Hienosti olet kuvannut luvaavat nuput.
VastaaPoista