lauantai 27. kesäkuuta 2015

Raskas työ

Olen jo pelännyt, että luovuuteni on kokonaan kadonnut.
Pidän vanhuksista ja työstäni, mutta kun päivästä toiseen saa mennä 100 lasissa.
eikä siltikään ehdi tehdä kaikkea iskee, toivottomuus ja uupumus.


Nyt kun sain pitkästäaikaa kaksi peräkkäistä vapaapäivää, 
niin pikkuisen on parempi olo.


Ahkera mieheni on tuhlannut viimeisiä lomapäiviä aidan leikkuuseen.
Kylläpä siitä tuleekin taas siisti.

Tänään innostuin taas päällystämään vanhoja kansioita.
Ensimmäinen on jo melkein valmis.

Yhden pitkän kesävillasukan olen myös saanut aikaiseksi.
Sukkien neulominen ja kansioinen tekeminen on niin terapeuttista :)


Pihalle on taas tullut lisää kukkia.
Tänä vuonna onneksi saa nauttia kaikista kukista pidempään,
 kun ei kuumuus kuihduta niitä heti pois.


Iltakahvit eilisten lettujen kanssa. Nam!


6 kommenttia:

  1. Minultakin löytyy kokemusta uupumisesta...
    Pystyisitkö varaamaan esimerkiksi rentoutumishetkiä esimerkiksi heti työpäivän jälkeen? Se voi jo hiukan auttaa. Esimerkiksi työmatkan voi käyttää nollaamiseen, yrittää päästää irti työhön liittyvistä ajatuksista ja tunteista ja kuunnella rauhoittavaa musiikkia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun mieheni loma loppuu, alankin pyöräillä työmatkat. Se kyllä rentouttaa. Täytyy vaan tehdä rauhallisemmin työt, jos en ehdi kaikkea, se ei ole minun vikani. Ehkä olen vain liian pedantti ja haluaisin saada kaiken tehtyä. Jostakin täytyy fuskata, kun aika on rajallinen.

      Poista
  2. ♥Katjalla on hyviä vinkkejä, minäkin suosittelen, jospa olo siitä vähän helpottuisi♥

    VastaaPoista
  3. Voi, vanhustyö on tänä päivänä uuvuttavaa, kun henkilökuntaa liian vähän. Loma-aikaan tilanne vain pahenee. Harmi, hoitajat ajetaan aivan uuvuksiin.
    Muistan vuorotyön väsymyksen, valvotun kiireisen yön jälkeen, ei heti kesäaamuna uni tullut, vaikka väsymys oli valtava.
    Vapaapäivä meni puolitokkurassa.
    Jaksamista ja iloista mieltä ja toivottavasti aurinkoisia vapaapäiviä akkujen lataamiseksi :-)

    VastaaPoista
  4. Voi miten ihania kukkia siellä kukkii.
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista