Lähdin töiden jälkeen ostamaan herkkupaketin aineksia.
Paketin sisällön ostamisen jälkeen poikkesin tietysti lankaosastolle katselemaan.
Tiistaina, kun oli kylmä aamu, suunnittelin työmatkalla lämpimän villatakin tekoa.
Nyt löytyi sitten sopiva määrä hyvää lankaa ja vielä alennuksella.
Enkä malttanut olla aloittamatta neulomista.
Metsämansikoita löytyi pihalta melkein puoli mukia.
Maistuivat ihanilta :)
Vapaan viikonlopun kunniaksi perjantain herkkuruokaa.
Kanatortilloja hyvillä lisukkeilla.
Kuulostaa herkulliselta päivältä, mansikat ja tortillat ♡
VastaaPoistaMetsämansikat ovat niin hyviä!
PoistaOi, oi metsämansikoita! Ne vasta herkkua ovatkin. :)
VastaaPoistaKyllä! Olen anatanut niiden levitä pihalla, että voin enemmän herkutella.
Poista♥ihania herkkuja, ja neuleestasi tulee kaunis!
VastaaPoistaInnoissani neulon :)
PoistaMiten ihania löytöjä:)
VastaaPoistaKiitos!
PoistaKivat tunnelmat ja herkun herkkua. Kaunista neuletta.Hyvää lauantaitata.
VastaaPoistaKiitos! Samoin sinnekkin!
PoistaMetsämansikoita tuntuu olevan tänä vuonna runsaasti, tytär teki eilen niistä ihanaa piirakkaa. Ooh, ihailtavan nopeaa toimintaa kauniin neulomuksesi kanssa, mulla on ollut paha tapa hankkia lankoja ja jättää ne odottamaan sitku-aikaa :/
VastaaPoistaKohta on jo etukappaleet valmiina. Uudet langat ja mukava malli nspiroivat:)
PoistaNeulomisintoa toivottelen ja pistin samalla mansikan suuhuni.
VastaaPoistaMansikoista kannattaa nyt nauttia:)
Poista