torstai 14. tammikuuta 2016

Lunta satoi

 Lunta satoi paljon tiistaina ja vielä keskiviikkonakin.
Kun koko päivän olin tarponut lumessa Helsingissä ja 
työpäivä oli loppumaisillaan, niinhän siinä sitten kävi, ettää kaatua 
mätkähdin pyrstölleni.
 Ensin luulin ettei käynyt mitenkään, mutta illalla kipu häntäluussa senkuin koveni.
Aamulla en voinut lähteä töihin, vaan tilasin ajan lääkärille.
Lääkäri tutki kaikki liikeradat. 
Kyyneleet vain valuivat silmistä.
Diaknoosina häntäluun murtuma.

 Kaktus ja kaveri.
Jostain on jo vuosia sitten lentänyt joku siemen
kaktuksen viereen ja edelleen ne kasvavat sulassa sovussa.

 Minulla on nyt joku vihreä kausi menossa.
Ehkä se on jokin vastavoima Helsingin melskeelle.
Tunika-mekkoa väsäilen.

Vihdoinkin sain laitettua arpajaisvoitto suklaasta kuvan.
Voitto tuli Mintun blogista.
Crea Chocon maitosuklaataa maustettuna vadelmalla ja salmiakilla.
Viron matkalla, ennen joulua, löysin ihanan astiasarjan, josta mukaani lähti
kaksi jumbokuppia lautasineen.
Tämä muki sai pienen särön matkalla, mutta toimii vielä ihan hyvin :)

9 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista! Kuulostaa kurjalta...

    Erään kaupan edustalla oli myös todella liukasta alkuviikolla - kävin pyytämässä, että tekevät jotain asialle (laittaisivat edes lapun) - jos ehkäisisi edes jonkun kaatumisen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei auta kuin lepäillä ja napsia särkylääkkeitä :) Olen kyllä niin huono ottamaan särkylääkkeitä. Nyt olen pärjännyt Kahdella päivässä!

      Poista
  2. Oi joi, kipeä on varmaan ja istuminen hankalaa.
    Ikävä juttu tuo murtuma.

    Ihan hirvittää taas talven liukkaat.

    Liukastuminen on niin pienestä kiinni. Kaatumisia sattuu melkein joka talvi jokunen, mutta onneksi vielä olen säilynyt ehjänä. Vaan kerta se on ensimmäinenkin.

    Ihanat maanläheiset värit neuleessasi. Silmiä hivelevän kauniit :-)

    Pikaista paranemista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kaatuminen tapahtuu tosi nopeasti. En ehtinyt tehdä mitään ennen kuin huomasin olevani maassa. Onneksi niin, koska käsi paketissa olisi vieläkin ikävämpi juttu. Lauantaina haen nastapohjalliset, jotka voin laittaa kaikkin kenkiin :)

      Poista
  3. Voi ei, tiedän niin sen kivun. Minä olen onnistunut murtamaan häntäluuni kaksi kertaa. Toisella kerralla kaaduin rappusissa ja häntäluu oli niin kipeä, että lopulta siihen piti laittaa kortisonia (se pisto oli elämäni kamalin).
    Paranemista sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui, pelkkä ajatus kortisoonipistoksesta kipeään häntäluuhun kauhistuttaa! Lääkäri lupaili, jos murtuma ei ole paha, että olo helpottuu kahden viikon kuluessa. Sitä toivon todella :)

      Poista
  4. Oispa nää lumet tulleet ennen joulua...
    Tykkäsitkö suklaasta? :)
    Kaunis muki, näenkö oikein että siinä on metsäkauriita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suklaa oli tosi hyvää. Aijon tilata samaa makua vielä lisää ja ehkä kokeilen jotain muutakin :)
      Kupissa on kaksi metsäkaurista. Kun näin ne Kristinen Prismassa oli ne pakko ostaa. Ehkä haen joskus vielä lisää sarjaan kuuluvia astitoita?!
      Hintakaan ei ollut paha. Kaksi jumbokuppia lautasineen maksoi 11,20.

      Poista
    2. No ei ollut paha hinta astioista. Tuolla ei saa edes yhtä muumimukia täällä.
      ps. Muista käyttää alekoodiani, kun tilaat Crea Chocolta minttu-mietteet

      Poista