Tästä matka alkoi.
Iskäkin oli tietysti mukana,
mutta ei halunnut kulkea kuvausportin kautta.
Tytär jaksoi odotella monta tuntia laivan
käytävällä konsertin alkua.
Odottelu oli laivalla tehty varsin mukavaksi.
Henkilökunta oli paikalla valvomassa.
Tauolla sai käydä ½ tuntia ja
myyntikärry kierteli jonottajien luona.
Todella hyvät järjestelyt.
Siitä iso kiitos Baltic Princessin henkilökunnalle.
Näköyhteys konsertissa ei ollut paras mahdollinen,
koska Isac esiintyi tanssilattialla.
Ylös nostetut kännykät peittivät vielä lisää näkyvyyttä.
Musiikki kuitenkin kuului hyvin ja tunnelma oli katossa.
Voi niitä kaikkia ihastuneita faneja, kirkuminen oli
korvia huumaavaa :)
Muistoksi ostettiin tämä hieno pussilakana setti,
joka on kohta kuivunut auringossa ja tuulessa ja
on valmis pedattavaksi.
Äidillä ja iskällä oli aikaa kierrellä laivaa ja
tehdä pieniä ostoksia.
Kaikenkaikkiaan mukava ja onnistunut reissu.
Tuo poika se osaa laulaa ☆☆☆
VastaaPoistaAika tekijä ikäisekseen!
PoistaHauska ja ikimuistoinen reissu nuorelle ;-)
VastaaPoistaMinä olen jo jonkin aikaa miettinyt, että kuinkahan tällä pojalla mahtaa pää kestää, kun on todella nuorena jo päässyt todella suureen suosioon. Olen saanut sellaista kuvaa, että ulkomaatkin olisivat nurkan takana.. Ei voi kuin toivoa parasta. Äärettömän upea laulaja ja esiintyjä kyllä vaikka on niin nuori!
VastaaPoista